Kerrostalot
Helsinki
Helsingin Liisankadulla on historiallisesti arvokkaaseen ympäristöön, ahtaalle sisäpihalle rakennettu kaksi asuinkerrostaloa. Ne on sovitettu paikalleen tarkasti niin arkkitehtuuriltaan, materiaaleiltaan kuin logistiikaltaan. – Kuin kenkälusikalla, kuvaa pääsuunnittelija, arkkitehti Petri Saarelainen.
Helsingin kantakaupungin umpikortteleissa on sisäpihoja, joita kadulla kävelijä ei edes välttämättä huomaa. Yksi tällainen on Liisankatu 14 Kruununhaassa. Kadun varressa sijaitsee kuusikerroksinen arkkitehti Kaarlo Borgin 1920-luvun lopussa suunnittelema asuintalo, jonka kivijalassa on muutamia liiketiloja. Porttikongista on käynti sisäpihalle, jonka takakulmassa on toinen pieni asuinrakennus.
Pihan keskellä ovat olleet 1920-luvulla rakennetut liikuntahalli ja työpaja. Liikuntahallissa on aikoinaan toiminut Helsingin ensimmäinen keilahalli ja rakennusta on muutettu moneen kertaan. Siellä on muun muassa kuvattu Suomi-Filmin elokuvia ja pelattu lentopalloa – Mauno Koivisto yhtenä pelaajana. Koko kiinteistö oli nimittäin aikoinaan Suomen Pankin omistuksessa. Pankki myi kiinteistön asunto-osakkeet vuonna 2001 silloiselle Kuntien Eläkevakuutukselle, nykyiselle Kevalle.
Liikuntahallin ja työpajan jäätyä vähälle käytölle Suomen Pankki päätti luopua myös niistä. Keva sopi niiden ostamisesta ajatuksena hakea sisäpihalle asemakaavan muutos asuntojen rakentamiseksi. Keva otti yhteyttä Lahdelma & Mahlamäki arkkitehteihin. – Tavoitteena oli tutkia poikkeuksellisen sisäpihan käyttömahdollisuudet, Petri Saarelainen kertoo.
– Kohde oli rakennushistoriallisesti epäyhtenäinen. Liikuntahallin ja työpajan säilyttäminen oli taloudellisesti mahdotonta, sillä silloin lisärakentaminen olisi jäänyt vähäiseksi. Museovirasto edellytti vanhojen osien säilyttämistä ja sijaintinsa puolesta kulman asuinkerrostalo toimi tähän erittäin hyvin.
Petri Saarelaisen mukaan asemakaavan muutosta tutkittiin hyvässä yhteistyössä tilaajan eli Kevan sekä Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston ja Museoviraston kanssa.
– Lisärakennusoikeuden mitoituksessa otettiin hyvin tarkasti huomioon rakennushistoriallisesti erittäin arvokas ympäristö. Jo viitesuunnitelmassa määriteltiin rakennusten korot ja ääriviivat. Näin kaupunki halusi varmistaa rakentamisen laadun ja sen, että tuleva kaava vastaa niin rakennusteknisiin haasteisiin kuin tilaajan toiveisiin ja uudisrakentaminen toteutuu sovitusti, Saarelainen kertoo.
Asemakaavan muutos laitettiin vireille 2015 ja kaava vahvistui 2019, jonka jälkeen aloitettiin rakennuslupasuunnittelu.
Kivitalo kivitalojen keskelle
Asemakaavan muutos toi uutta asuntokerrosalaa noin 3 000 kerrosneliömetriä. Vanhojen kortteleiden rakenne on sellainen, että kadun varressa olevat talot ovat korkeampia ja sisäpihalla matalampia. Tämän perinteen mukaan tehtiin myös nämä uudisrakennukset: toinen on 3,5 -kerroksinen ja toinen 4,5-kerroksinen.
– Tavoitteena oli muotoilla ja sijoittaa rakennukset niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa naapureille ja toisilleen, Saarelainen kertoo.
Tontilla oli jo maanalainen pysäköintihalli, jota laajennettiin koko pihan kattavan pihakannen kokoiseksi. Asuinrakennukset ovat pihakannen päällä sijoitettuna vanhojen rakennusten viereen siten, että rakennusten väliin jää mahdollisimman iso piha-alue.
– Kyllähän tuo rakennuspaikka vaati ehdottomasti kivitalon. Runkorakenteen valinta oli oleellinen kysymys. Ahdas sisäpiha oli logistisesti haastava varsinkin elementeille. Julkisivuun kaava edellytti tiiltä ja kolmikerrosrappausta, Saarelainen kertoo.
Neuvottelumenettelyllä kohteen projektinjohtourakoitsijaksi valittiin Rakennus Oy Antti J. Ahola, erikoiskohteetkin hyvin hallitseva rakennusliike.
– Urakoitsija ehdotti, että tehtäisiin koko julkisivu harkoista. Näin saataisiin kerralla koko rakenne, jonka pinta toimisi suoraan rappausalustana, Saarelainen kertoo. Aholan vastaava työnjohtaja Kari Selin myöntää.
– Kyllä, me ehdotimme harkkorakennetta. Painavin perustelu oli logistiikka. Rakennustyömaalle oli kulku vain ahtaan porttikongin kautta. Harkot voitiin nostaa kadulta vanhan asuinrakennuksen yli tontille ja rakennustyömaalla tarvittaessa vaikka käsin siirrellä kerroksesta toiseen. – Logistiikkaan pitää aina suhtautua vakavasti ja suunnitella se huolella. Lammin harkkotoimitukset sujuivat aina aikataulussa ja suunnitelmien mukaan, Selin lisää.
Lue lisää: Lammin Betoni | Kerrostalot kenkälusikalla kantakaupunkiin
ALKUPERÄISJULKAISU: KIVESTÄ MUURAAMALLA 2/2022
Lue koko lehti: KM_2_2022.pdf (kivitaloinfo.fi)
TEKSTI Leena-Kaisa Simola
KUVAT Niko Laurila Lahdelma & Mahlamäki arkkitehdit
Seuraa tulevia rakennusprojekteja, hankintoja ja näe, mitkä yhteyshenkilöt liittyvät jokaiseen rakennusprojektiin Byggfaktan tilauksella
Rakennus Oy Antti J. Ahola
Projektinjohto
Lotus Demolition Oy
Purku-urakoitsija
Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy
Sähkösuunnittelija
Automaatiosuunnittelija
I-suunnittelija
LV-suunnittelija
A-Insinöörit Suunnittelu Oy
Rakennesuunnittelija
Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy
Arkkitehti
Kiinteistö Oy Helsingin Liisankatu 14
Taloyhtiö
Rakennuttaja
Rakennus Oy Antti J. Ahola
Rakennusurakoitsija
Styrud Boreal Oy
Paalutusurakoitsija
Assemblin Oy
Sähköurakoitsija
Star Expert Oy
Automaatiourakoitsija
I-urakoitsija
LV-urakoitsija
Kerrostalot K Oy Helsingin Liisankatu 14
Projektin nimi
Kerrostalot K Oy Helsingin Liisankatu 14
Kunta
Helsinki
Sijainti
Helsinki
Maakunta/Alue
Uusimaa
Rakennusten määrä
2
Asuntojen määrä
45
Kerrokset maan päällä
5
Rakennusaika
14 kuukautta
Luotu
helmikuuta 2026
Rakentamisen aloitus
tammikuuta 2021
Valmistuminen
helmikuuta 2022