YHTEENVETO
Kulutuksen mukainen vesilaskutus on Suomessa pakollista, mutta siitä on kiinteistöille myös paljon iloa. Kun säästetään vettä, tarkoittaa se säästöä myös energiankulutuksessa.
Lämmin vesi kuluttaa yllättävän paljon energiaa, sillä veden osuus saattaa olla jopa lähes puolet kotitalouksien energiakustannuksista. Kun vedenkulutuksessa säästetään kolmannes, tarkoittaa se kymmenen prosentin säästöä energiankulutuksessa.
Vedenkulutuksen seuranta, kulutuksen mukainen laskutus ja henkilökohtaisten tottumusten muutokset ovat avain säästöihin niin veden kuin energiankin kulutuksessa. Eikä kyse ole pelkästä rahansäästöstä.
Myös säädökset velvoittavat seuraamaan vedenkulutusta ja parantamaan rakennusten energiatehokkuutta. Euroopan unionin tasolla vedenmittaamista säätelevät muun muassa mittalaitedirektiivi ja energiatehokkuusdirektiivi.
Energiatehokkuusdirektiivi
Mittalaitedirektiivi
Tieto muuttaa tottumuksia
Koska vesi on kallista, veden säästäminen on kannattavin energiainvestointi. Uusissa taloyhtiöissä vesilaskutuksen tulisi energiatehokkuusdirektiivin mukaan perustua etäluettavilla mittareilla mitattuun, kulutuksen mukaiseen laskutukseen, mutta kustannussäästö on niin merkittävä, että investointi kannattaa vanhoissakin taloyhtiöissä.
Smartvatten Verto -vedenmittausjärjestelmä täyttää direktiivien vaatimukset ja auttaa asuinkiinteistöjä vähentämään vedenkulutusta reaaliaikaisen kulutustiedon avulla. Huoneistokohtainen vedenmittaus auttaa huomaamaan, kuinka paljon vettä todellisuudessa kuluu litroina ja euroina.
Vesimittareissa näyttö on usein kiinteänä vesimittarin yhteydessä, eikä se yksinään täytä direktiivin vaatimuksia. Smartvatten Verto -järjestelmän huoneistonäytön ja mobiilisovelluksen avulla taloyhtiön asukkaiden on helppo tarkkailla vedenkulutustaan ja muuttaa kulutustottumuksiaan.
Smartvatten Verto on kattava järjestelmä, johon kuuluvat huoneistokohtaiset virtausanturit, huoneistoyksiköt ja huoneistonäytöt sekä talo- tai taloyhtiökohtainen etäluettava keruuyksikkö.
Järjestelmä on:
Lue tarkemmin Smartvattenin palveluista täältä ja kysy lisää asiantuntijoiltamme!
Ota yhteyttä Smartvatten Oy napsauttamalla alla olevaa painiketta, ja selvitä mitä tuotteita tässä kohteessa käytettiin.
6 syytä valita Smartvatten Verto
Energiatehokkuus ei vaadi putkiremonttia
Kiinteistöjen vesidata yhdestä paikasta
Luotettava vedenmittaus vuosikymmeniksi