Lattira Source
Olen tuotetoimittaja

Tiili kiertää entistä tehokkaammin

YHTEENVETO

Purkutiilien käyttö uudisrakentamisessa on ollut haasteellista johtuen tuotteelle vaadittavasta CE-merkinnästä. Toukokuussa 2022 ympäristöministeriö kuitenkin linjasi, että valtaosalta uudelleenkäytettäviä rakennustuotteita ei ole tarkoituksenmukaista vaatia CE-merkintää, kunhan tuotteen kelpoisuus käyttökohteeseen on voitu osoittaa.

Rakennuspaikkakohtainen varmennus riittää

Helsingin kiertotalousklusterin toimeksiannosta poltetulle tiilelle on laadittu määrittelyjä, joiden mukaisesti rakennushankkeeseen ryhtyvä voi todentaa tuotteen kelpoisuuden rakennusvalvonnalle. Tiilen eri uusiokäyttökohteisiin on määritetty laboratoriotestein selvitettävät ominaisuudet ja niiden vaatimustasot. Näitä ovat muun muassa mitat ja mittapoikkeamat, vesihöyrynläpäisevyys, vedenimukyky ja jäädytys-sulatuskestävyys. Myös tiilen alkuperäinen käyttötarkoitus vaikuttaa osaltaan selvitettäviin asioihin, esimerkiksi mahdollinen vaarallisille aineille tai päästöille altistuminen.

Ennen 1960-lukua tiilet olivat tyypillisesti umpitiiliä ja muurattu kalkkipohjaisella laastilla. Tämän ajankohdan purkukohteissa tiiliä onkin voitu kohtuukustannuksin puhdistaa ja käyttää sellaisenaan uudestaan seinä- tai julkisivumuurauksessa. Näistä hyviä esimerkkejä ovat muun muassa Punainen Mylly Oulussa ja Kansallisteatterin tiilien käyttö Tikkurilan Paviljonkikoulun piharakennuksessa.

Reikätiilet ja sementtipohjainen laasti muodostavat lujemman rakenteen ja esimerkiksi Helsingin Vattuniemen pilottihankkeessa tutkitaan tiiliseinän uudelleenkäyttöä tiilimuurista leikattavina elementteinä. Lähivuosina näemme vastaavia hankkeita varmasti enemmänkin, kun kokemusta karttuu lisää.

Kestävä tiilirakentaminen on elinkaariviisautta

Miksi sitten tiilirakennuksia puretaan? Tyypillisesti syyt purkamiseen liittyvät muuhun kuin tiileen materiaalina ja purettavat tiilet ovat edelleen alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Paras vaihtoehto onkin, jos rakennusta ei tarvitse purkaa vaan se voidaan säästää soveltuvilta osin. Suomesta löytyy monia esimerkkejä, joissa tiilirakenteinen tehdasrakennus on otettu uusiokäyttöön tuotannon päättymisen jälkeen asuntoina. Näistä voisi mainita Telakkarannan loft-asunnot Turussa sekä Pyynikin Trikoon alueen Tampereella.

Kierrätysaineet osana tiilen valmistusta

Tiilen pääraaka-aineet ovat savi ja hiekka. Kaikki oman tiilituotannon ylijäämäsavet sekä poistotiilet kierrätetään tehtaalla uudestaan tiilen raaka-aineeksi. Lisäksi tiilen valmistuksessa käytetään kierrätysaineita kuten posliinimursketta ja tavoitteena on edelleen kasvattaa niiden käyttöä.

Lue lisää

Tähän kohteeseen ei ole yhdistetty tuotteita

Ota yhteyttä Wienerberger Oy Ab napsauttamalla alla olevaa painiketta, ja selvitä mitä tuotteita tässä kohteessa käytettiin.

Lisää inspiraatiota kohteelta Wienerberger Oy Ab

Katso inspiraatiota
Asuntomessuilla upea Talo Hjemma

Asuntomessuilla upea Talo Hjemma

Biokaasulla vähähiilisempiä tiilituotteita

Biokaasulla vähähiilisempiä tiilituotteita

Egernsund-tiilet nyt Wienerbergeriltä

Egernsund-tiilet nyt Wienerbergeriltä

Ilmoittaudu Kestävä kivitalo -seminaariin 24.10.2024

Ilmoittaudu Kestävä kivitalo -seminaariin 24.10.2024

Tilaa uutiskirjeemme