Lattira Source
Olen tuotetoimittaja

Ratkaisu tehokkaaseen hulevedenpoistoon räätälöitävistä linjakuivatuskouruista

YHTEENVETO

Toimivan ympäristön ominaisuuksiin kuuluu, että oleskelualueet ja kulkuväylät pysyvät mahdollisimman kuivina säästä riippumatta. Viihtyisäkin piha-alue muuttuu nopeasti käyttökelvottomaksi, mikäli hulevedenpoistoa ei ole hoidettu asianmukaisesti. Pahimmillaan kulkuväylät tulvivat ja parkkipaikat lilluvat veden vallassa rankkasateiden tai lumen sulamisen jälkeen. Pihatiet joudutaan kiertämään sen sijaan, että ne johdattaisivat kulkijan kuivin jaloin kohteeseen. Vilkkaasti liikennöidyillä alueilla nopea ja tehokas pintavesien kuivatus on turvallisuudenkin kannalta välttämätöntä.

Vesi ja loska ei pääse kertymään vääriin paikkoihin, kun sadevedenpoisto on suunniteltu ja toteutettu huolella. Etenkin asfaltoiduilta ja muilta päällystetyiltä alueilta hulevedet tulee johdattaa hallitusti kaivoihin tai kouruihin, jotta vesi ei lammikoidu. Kaupunkiympäristössä pihojen, terassien, pysäköintialueiden ja kulkureittien pintavedenpoistoon toimivimman ja huomaamattomimman ratkaisun tarjoaa linjakuivatuskourut. Huolellisesti suunniteltu linjakuivatusjärjestelmä suojaa teitä ja rakennuksia veden aiheuttamilta vahingoilta ja varmistaa kulkuväylien, puistojen ja pihojen sekä pysäköintialueiden toimivuuden, kestävyyden ja viihtyvyyden.

Kohteen ehdoilla valmistetut linjakuivatuskourut helpottavat suunnittelijan ja asentajan työtä

Monien kohteiden osalta hulevedenpoiston haasteisiin törmätään jo suunnittelun ensivaiheilla. Massavalmisteiset linjakuivatuskourut ovat usein mitoiltaan vääränlaisia eivätkä istu kokonaisuuteen. Tämän myötä kourujen suunnittelu saattaa tulla työlääksi ja vaatia asennettaessa mittavia muutostöitä. Lisäksi aikaa kuluu, kun kourut tulisi liittää osaksi muuta hulevedenpoistojärjestelmää. Nämä tosiasiat hankaloittavat sekä suunnittelua että toteutusta. Toimivan ratkaisun suunnittelu ja toteuttaminen helpottuu huomattavasti, kun hulevesijärjestelmän osat ovat kohteeseen oikeankokoisia ja sopivat täsmällisesti toisiinsa.

Kohteen onnistunutta linjakuivatusta suunniteltaessa kannattaa ottaa huomioon seuraavat viisi kysymystä:

  1. Miten räätälöitävissä ratkaisu on? Pitääkö suunnitelma tehdä linjakuiavtuskourun mittojen mukaan vai toisin päin eli kourut kohteen ehdoilla?
  2. Miten linjakuivatuskouru istuu hulevedenpoiston kokonaisuuteen? Tarjoaako sama valmistaja myös kouruihin helposti integroitavat kaivot?
  3. Mikä on ratkaisun kokonaiskustannus sen elinkaaren ajalta? Mistä materiaalista tuote valmistetaan, kestääkö se varmasti?
  4. Saako suunnittelija tai asentaja tarvittaessa apua kourujen valmistajalta?
  5. Mikä on toimitusvarmuus, takuu ja onko ratkaisu CE-merkitty?

Kun linjakuivatuskouru valitaan oikein, varmistetaan hulevesijärjestelmän hyvä vedensiirtokyky, nopea asennus sekä järjestelmän kestävyys ja helppohuoltoisuus.

Hulevesijärjestelmään helposti integroitavat linjakuivatuskourut

Hulevedenpoiston suunnittelua ja toteuttamista helpottaa huomattavasti, kun järjestelmän osat sopivat toisiinsa ja kun ne voidaan räätälöidä mitoiltaan täsmälleen oikein. Peltitarvikkeen DryLine® linjakuivatuskourut valmistetaan aina vastaamaan kohteen yksilöllisiä mittoja. Kestävät ruostumattomasta teräksestä valmistetut linjakuivatuskourut soveltuvat monipuolisesti pysäköintilaitosten, pihakansien, terassien ja käännettyjen rakenteiden vedenpoistoon. Lisäksi valikoimasta löytyy sopivat kourut siveltäville vedeneristeille sekä suurille kantavuuksille.

DryLine® linjakuivatuskourut integroituvat erinomaisesti Peltitarvikkeen hulevedenpoiston kokonaisjärjestelmään. Peltitarvikkeen eri kaivotyyppejä ja kouruja yhdistelemällä voidaan toteuttaa lähes minkä tahansa kohteen hulevedenpoisto. Linjakuivatuskourut ovat yhteensopivia käännetyn rakenteen kaivojen, pihakaivojen sekä eri sihtirakenteiden kanssa.


Hulevedenpoiston kokonaisuuden suunnittelussa kannattaa hyödyntää nopeasti saatavilla olevaa asiantuntevaa tuotetukea. Näin kohteen mukainen mitoitus, sopivat kaadot ja muut yksityiskohdat saadaan heti mukaan suunnitelmiin, joka säästää sekä suunnittelijan että asentajan aikaa ja vähentää virheitä. Peltitarvikkeen asiantunteva tuotetuki auttaa suunnittelemaan kohteeseen mittatarkasti sopivan linjakuivatusjärjestelmän.

Ota yhteyttä!

myynti@peltitarvike.fi
+358 20 741 2770

Tässä esitellyt tuotteet case-tutkimus

Näytä kaikki tuotteet (21)
DryLine® Flex linjakuivatuskouru

DryLine® Flex linjakuivatuskouru

Lisää inspiraatiota kohteelta Peltitarvike Oy

Katso inspiraatiota
Arkkitehtonisen merkkiteoksen putoamissuojaus – Case Finlandia‑talo

Arkkitehtonisen merkkiteoksen putoamissuojaus – Case Finlandia‑talo

BIM- ja CAD-mallit kattojen ja pihojen hulevesien poistoon ProdLib-tuotekirjastossa

BIM- ja CAD-mallit kattojen ja pihojen hulevesien poistoon ProdLib-tuotekirjastossa

DryLine® Modular linjakuivatuskouru – nopea ja luotettava ratkaisu kohteen pintavedenpoistoon

DryLine® Modular linjakuivatuskouru – nopea ja luotettava ratkaisu kohteen pintavedenpoistoon

Käyttäjäystävällinen turvavaijerijärjestelmä takaa turvallisen työskentelyn katolla

Käyttäjäystävällinen turvavaijerijärjestelmä takaa turvallisen työskentelyn katolla

Lisää inspiraatiota kohteelta Ruostumattomasta teräksestä valmistetut räystäsviemärit

Katso inspiraatiota
DryLine® Modular linjakuivatuskouru – nopea ja luotettava ratkaisu kohteen pintavedenpoistoon

DryLine® Modular linjakuivatuskouru – nopea ja luotettava ratkaisu kohteen pintavedenpoistoon

LVI-suunnittelija, näin suunnittelet toimivan hulevesijärjestelmän linjakuivatuskourujen avulla

LVI-suunnittelija, näin suunnittelet toimivan hulevesijärjestelmän linjakuivatuskourujen avulla

Yli 300 metriä mittatarkkoja linjakuivatuskouruja katto- ja pihatasoille– Case Astra-kampus

Yli 300 metriä mittatarkkoja linjakuivatuskouruja katto- ja pihatasoille– Case Astra-kampus

Tilaa uutiskirjeemme