Lattira Source
Olen tuotetoimittaja

Oikeilla tuotteilla saumaus onnistuu myös talvella

YHTEENVETO

Rakentamisen aikataulut eivät pysähdy pakkasten tullessa, eikä saumaustyönkään tarvitse. Vaikka elementtisaumaus mielletään yhä vahvasti sesonkityöksi, tehdään sitä nykyrakentamisessa yhä useammin myös talviolosuhteissa. Tämä asettaa sekä tekijöille että materiaaleille aivan omat vaatimuksensa.

Talvisaumaus ei ole vain kesäsaumausta kylmemmässä säässä – se vaatii huolellista suunnittelua, oikeita työmenetelmiä ja ennen kaikkea olosuhteisiin soveltuvia tuotteita.

Laskeva lämpötila edellyttävät huolellisuutta

Talvisaumaus alkaa jo, kun lämpötila laskee alle +5 °C. Kylmä ilma, tuuli, lumi, kosteus ja heikompi valaistus haastavat työn laatua, erityisesti silloin, kun rakennusta ei ole säältä suojattu.

Monet talvisaumauksen ongelmat johtuvat usein tiedon puutteesta. Talvella elementtien kosteus poistuu hitaasti, ja sateen tai lumen jälkeen kuivumisaikaan on varattava huomattavasti enemmän aikaa kuin kesällä.

Oikea varastointi on laadun perusta

Talvisaumauksessa materiaalien käsittely alkaa jo ennen työmaata. Saumausmassojen, pohjusteiden ja muiden tarvikkeiden oikeaoppinen varastointi on olennainen tekijä onnistuneen lopputuloksen kannalta.

Saumausmassoja ei tule säilyttää tiloissa, joissa ne voivat viilentyä tai pahimmillaan päästää jäätymään. Suositeltava varastointilämpötila on +5 – +25 °C, ja ennen asennusta massan lämpötilan tulisi olla vähintään +20 °C. Kylmyys muuttaa saumausmassan viskositeettia vaikuttaen massan työstettävyyteen, mikä lisää työvirheriskiä. Tästä johtuen massat tulisi viedä telineille/nostimeen pienissä erissä, jolloin voidaan varmistaa parempi työn laatu. Ulkotyöskentelyssä on suositeltavaa käyttää lämpölaatikoita.

illbruck – suunniteltu vaativiin olosuhteisiin

Tremco CPG:n illbruck -hybridipolymeerisaumausmassat on kehitetty vastaamaan nykyrakentamisen vaatimuksiin myös vaativissa sääolosuhteissa. Tavanomaisissa olosuhteissa tuotteiden suositeltu asennuslämpötila on yli +5 °C, mutta oikein toteutettuna saumaustyötä on mahdollista suorittaa myös kylmissä olosuhteissa.

Hybridimassojen kovettuminen perustuu ilmankosteuteen ja lämpötilaan. Viileä ja kuiva talvisää hidastaa kuivumisreaktiota, minkä vuoksi työvaiheiden huolellinen ajoitus ja käyttöohjeiden noudattaminen ovat olennaisia onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Saumaustyötä ei suositella tehtäväksi vesi‑, räntä‑ tai lumisateen aikana.

Kaikissa tilanteissa tartuntapintojen tulee olla kuivat, puhtaat ja vapaana jäästä sekä huurteesta, jotta saavutetaan optimaalinen tartunta ja kestävyys saumarakenteelle. Tartuntapintojen kuivumista voidaan edistää tarvittaessa lämpöpuhaltimella – kuitenkin varoen ylikuumentamista.

Laadukas lopputulos vaatii tarkkuutta ja oikein valitut tuotteet

Talvisaumaus haastaa kokenuttakin tekijää. Nopeat lämpötilan vaihtelut voivat vaurioittaa tuoretta saumaa: äkillinen pakkanen voi aiheuttaa sauman repeämistä tai irtoamista, kun taas nopea lämpeneminen voi synnyttää härmettä tartuntapinnoille ja heikentää massan tartuntaa. Työmaalla tulisi pitää saumaustyön pöytäkirjaa, johon kirjataan olosuhteet saumaushetkellä. Tarvittaessa työ on keskeytettävä ja odotettava parempia olosuhteita – laadukas ja kestävä lopputulos syntyy vain oikeaan aikaan tehdyistä ratkaisuista.

Kun rakentaminen jatkuu ympäri vuoden, myös materiaalit on valittava oikein. Tremco CPG:n illbruck hybridisaumausmassat ovat tarjonneet varmuutta ja laatua talvisaumaukseen Suomessa jo usean vuosikymmenen ajan.

Tutustu illbruck talvisaumausohjeeseen.

Tähän kohteeseen ei ole yhdistetty tuotteita

Ota yhteyttä Tremco CPG Finland Oy napsauttamalla alla olevaa painiketta, ja selvitä mitä tuotteita tässä kohteessa käytettiin.

Lisää inspiraatiota kohteelta Tremco CPG Finland Oy

Katso inspiraatiota
Flowcrete - Saumaton, kestävä ja esteettinen

Flowcrete - Saumaton, kestävä ja esteettinen

Flowcrete – Tehokkaat, tyylikkäät ja kestävät ratkaisut liiketilojen lattioihin

Flowcrete – Tehokkaat, tyylikkäät ja kestävät ratkaisut liiketilojen lattioihin

Ilmainen illbruck:n detaljikirjasto nyt Prodlibissä!

Ilmainen illbruck:n detaljikirjasto nyt Prodlibissä!

Lattiapinnat terveydenhuollon tiloissa

Lattiapinnat terveydenhuollon tiloissa

Tilaa uutiskirjeemme